Historiaa

Vojakkalan kylien asutus seurailee Tornionjokea kaupungista pohjoiseen päin mentäessä. Asutus Vojakkalassa on alkanut ja 1300-luvulla. Vojakkala oli talolukunsa mukaan aikoinaan jokilaakson suurimpia kyliä. Vojakkala erotettiin Ala- ja Ylivojakalaksi jo 1500-luvulla. Kuten muukin jokivarren kylät, myös Vojakkalan kylät jakaantuivat kahden valtakunnan alueelle vuoden 1809 rajakäynnissä.

Vojakkalan Oravaisensaaressa asui 1500- luvulla kuuluisa lapinvouti Niilo Oravainen, jolla oli oikeus verottaa lappalaisia. Saaressa on tehty arkeologisia kaivauksia ja sieltä on löydetty muun muossa Suomen suurimpiin kuuluva keskiaikainen raha-aarre.

Vojakkalan Nuorisoseuran pihapiirissä sekä Virkamaalla sijaitsevat Suomen Sodan sotilaiden joukkohauta ja muistomerkki. Vojakkalan alueella käytiin myös Lapin sodan taisteluja.

Vojakkalan seutu luokitellaan valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi ja kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.

 

 

 

 

 

Otamme mielellämme vastaan historiallisia kuvia kylästämme. 
Kuvat ja niihin liittyvät tarinat voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
tarja.tikkanen@elisanet.fi